Fasilitointi: Selkänoja tukee yhteistä tekemistä

Organisaatioihin on jäänyt hurjasti “kehittämisen velkaa”, kun pandemian aikana ensin keskityttiin saamaan asiat sujumaan uudessa toimintaympäristössä ja sen jälkeen ylläpidettiin arkea ja kaikki aika kului siihen. Velka on sitä, että asioita olisi pitänyt edistää, mutta kaikki energia ja resurssit on… Lue lisää

Fasilitointi: Etänä on hankalampi pallotella

Edellisessä blogissa palattiin perusjuttujen ja tietyllä tapaa klassikkomenetelmien pariin. Tällä kertaa jatketaan samalla teemalla, eli mitä me voimme tehdä erityisesti lähitoteutuksissa? Mitkä mekanismit ovat käyttökelpoisimpia naamatusten ja mistä lähifasilitoinnissa hyödytään osallistujina eniten? Menetelmä pallotellaan on yksinkertaisuudessaan selkeä – se henkilö… Lue lisää

Fasilitointi: Kerää mielipiteet ja ideat tasapuolisesti

Pandemian ja pakotetun etäajan jälkeen ovat monet fasilitaattorit huomanneet, että työpaikoilla on paljon imua ja kiinnostusta palata takaisin toimistoille ja lähityöskentelyyn. Erilaiset lähityöpajojen menetelmät ovat taas ajankohtaisia. Yksin-kaksin-kaikki (eng. me-we-us) on varmasti yksi tunnetuimmista ja käytetyimmistä fasilitoinnin työkaluista lähitoteutuksissa. Välillä… Lue lisää

Reflektio: Pikapalaute

Reflektion ei aina tarvitse olla syväluotaavaa. Monista ryhmätilaisuuksista on järkevää kerätä palautetta ketterästi. Pohdi ja kirkasta itsellesi etukäteen minkälaisesta reflektiosta tilaisuus ja osallistujat hyötyvät. Entä minkälaista reflektiota ja palautetta itse kaipaat tilaisuuden fasilitoijana? Alla on kerättynä erilaisia pikapalautemenetelmiä, jotka sopivat… Lue lisää

Reflektio: Jälkiviisaus

Reflektion voi liittää kaikkeen tekemiseen. Käytännössä minkä tahansa tapahtuman tarkastelusta jälkikäteen on aina hyötyä. Reflektion avulla syvennetään ymmärrystä ja opitaan paljon sekä tapahtuneesta ilmiöstä että tekemisestä itsestään. Erityisesti ideointia kannattaa reflektoida. Tietotyössä ideointi ja kehittäminen ovat aina läsnä arjen toiminnassa,… Lue lisää

Reflektio: Hotellikello

Tietotyö on yhdistelmä itsekseen tekemistä ja yhteistä ongelmanratkaisua ja kehittämistä. Erilaiset työtavat rytmittävät ja pilkkovat työpäivää, mutta moodista toiseen siirtyminen ottaa oman aikansa. Keskittyminen yksilötyöhön palaverin jälkeen saattaa vaatia orientaatiota ja toisinpäin, yhdessä tekeminen on loikka sosiaalisempaan toimintaan itse tuumaamisen… Lue lisää

Ideaperjantai: Hybridiajan tiimityö

Kirjoittanut Ulla Vilkman Hybridityön tärkein oivallus on, että se on monipaikkaista eli monessa eri paikassa tapahtuvaa. Tiimin jäsenet tekevät työtään etänä, toimistolla ja ehkä useassa eri toimipisteessä. Etäisyyttä tiimin jäsenten välillä on enemmän tai vähemmän, mutta joka tapauksessa sitä on…. Lue lisää

Ideaperjantai: Tiimin yhteinen päätöksenteko

Ideoinnissa määrällä on väliä. Hyvin toimiva ideointiprosessi tuottaa runsaan määrän erilaisia ideoita, joista on mahdollista valita osa tarkempaan tarkasteluun ja jatkokehitykseen. Tärkeä osa ideointia on päätöksentekoprosessi, jonka avulla valikoidaan toimivimmat ja parhaimmat ideat ja jätetään loput talteen – esimerkiksi ne,… Lue lisää

Uusi Ideapakka – Ideointi ja luovuus

Uusi Ideapakka: Ideointi ja luovuus Ideointi ja luovuus ovat taitoja ja työtapoja, joilla voidaan ratkaista ongelmia, luoda yhdessä uutta ja kehittää toimintaa. Uusin Ideapakkamme keskittyy näiden työelämän taitojen ja tapojen vahvistamiseen. Pakka sisältää menetelmiä, joiden avulla ideoit, luot uutta, kehität… Lue lisää

Monipaikkainen tiimi: Tehtävien koordinointi

Tiiminvetäjällä on tärkeä rooli yhteistyön mahdollisuuksien luomisessa, vaikka hyvän yhteistyön toteutuminen on toki osaltaan myös jokaisen tiiminjäsenen vastuulla. Tiiminvetäjän tehtävä on käynnistää keskustelua käytännöistä sekä huolehtia siitä, että kaikilla on yhtä hyvät mahdollisuudet osallistua. Vetäjän vastuulla on erityisesti se, ettei… Lue lisää

Monipaikkainen tiimi: Yhteiset hetket

Yhteisöllisyys ja hyvä yhteinen henki ovat perustana tiimin toimivuudelle. Työskentely sujuu jouhevammin, motivaatio yhteistyöhön pysyy korkealla ja kynnys lähestyä toisia madaltuu, kun tiimin yhteishenki on kunnossa. Monipaikkaiset tiimit saattavat synnyttää ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunteita. Niinpä yhteenkuuluvuuden tunnetta täytyy rakentaa ja… Lue lisää

Monipaikkainen tiimi: Roolien selkiyttäminen

Uuden tiimin kanssa tutustumiseen ja tiimiytymiseen kannattaa panostaa. Tutustumalla toisiin tiimiläisiin luodaan turvallista ilmapiiriä, jossa jokainen kokee olevansa osa tiimiä ja tietää oman roolinsa. Turvallisen ilmapiirin luomisella tullaan läheisemmiksi tiimiläisten kanssa sekä opitaan myös muiden roolit ja tullaan tutuksi jokaisen… Lue lisää

Uusi Ideapakka – Monipaikkainen tiimi

Monipaikkaisen tiimin Ideapakka on julkaistu! Upouusi ideapakkamme sai nimekseen Monipaikkainen tiimi. Järjestimme pakan nimestä äänestyksen eri somekanavissa, jossa ehdotimme pakan nimeksi vaihtoehtoja Monipaikkainen tiimi ja Hajautettu tiimi. Äänestyksen tulos oli selkeä: Monipaikkainen tiimi sopii suurimman osan suuhun paremmin. Kiitos kaikille… Lue lisää

Uusi Ideapakka – Kokoukset ja palaverit!

Tuoteperheen tuorein tulokas: Kokoukset ja palaverit! Kokoukset ja palaverit -ideapakka pureutuu nimensä mukaisesti tämän päivän kokousten ja palaverien järjestämiseen ja fasilitointiin. Millaisista menetelmistä hyötyisimme sujuvassa työn arjessa? Kokoukset ovat muuttuneet ja eläneet aikojen saatossa. Kauas on tultu tupakansavuisista kokoushuoneista ja… Lue lisää

Hyvä johtaminen: Reflektointi

Reflektio on toimintaa, jolla jäsennetään ja opitaan tapahtuneesta. Kokemusten pohjalta kertyy tietoa jota jäsennetään ja siitä voi löytyä uusia näkökulmia. Reflektio on erittäin hyödyllinen tapa – ja monesti myös edellytys – yksilön ja organisaation oppimiselle ja toiminnan kehittämiselle. Säännöllinen reflektointi… Lue lisää

Hyvä johtaminen: Etätyön pelisäännöt

Kirjoittanut Ulla Vilkman Ideaperjantai keskittyy tällä viikolla etätyön pelisääntöihin. Saimme vierailevaksi kirjoittajaksi Ulla Vilkmanin, Hyvän johtamisen työkalupakin käsikirjoittajan. Ulla on timantinkova modernin työelämän kehittäjä, etäjohtamisen ja monipaikkaisen työn asiantuntija sekä tietokirjailija ja valmentaja. Etätyön pelisäännöt ja 48 muuta esimiestyön, johtamisen… Lue lisää

Fasilitointi: Hyvän palaverin aakkoset

Palaverit ja kokoukset ovat tietotyön peruspalikoita. Niissä kokoonnutaan yhteen tiimin kanssa työstämään projekteja, luomaan uutta, tsekkaamaan edistymistä, hakemaan näkemyksiä, jakamaan tietoa ja kohtaamaan ongelmatilanteita. Palavereita mahtuu viikkoon monia ja ne ovat sisällöltään vaihtelevia. Hyvät palaverit edistävät tiimin tekemistä, antavat uusia… Lue lisää