Kirjoitettu: 3.3.2023

Pandemian ja pakotetun etäajan jälkeen ovat monet fasilitaattorit huomanneet, että työpaikoilla on paljon imua ja kiinnostusta palata takaisin toimistoille ja lähityöskentelyyn. Erilaiset lähityöpajojen menetelmät ovat taas ajankohtaisia.

Yksin-kaksin-kaikki (eng. me-we-us) on varmasti yksi tunnetuimmista ja käytetyimmistä fasilitoinnin työkaluista lähitoteutuksissa. Välillä sitä nimitetään menetelmäksi, välillä metodiksi tai jopa frameworkiksi, mutta perimmäisenä ideana siinä ovat hyvän osallistamisen mekanismit ja vaiheittainen työskentely.

Menetelmä on erittäin suosittu ainakin siitä syystä, että se on helppo vetäjälle: laitetaan osallistujat ensin miettimään omalta kohdaltaan, sen jälkeen pareittain ja vaiheittain edetään koko ryhmän yhteiseen keskusteluun. Keskusteluryhmän vaiheittaisen kasvamisen myötä menetelmää joskus kutsutaan myös lumipalloksi. Kuvaavaa, eikö!

Menetelmän vahvuuksia on monia. Lähitoteutuksissa on helppo jutella naamatusten ja jokaisella on mahdollisuus osallistua ja tulla kuulluksi. Introvertimmät tuumaajat saavat mietintäaikaa ja ekstrovertimmät ilmaisijat luvan kanssa tekevät tilaa muillekin.

Yksin-kaksin-kaikki

Yksin-kaksin-kaikki on menetelmä, jolla tuodaan esiin kaikkien osallistujien mielipiteet ja ideat tasapuolisesti. Menetelmän tavoitteena on tasapainottaa ryhmän ideointia tai näkökulman esittelyä.

  1. Valitse aihe, johon haluat kaikkien vastaavan tai osallistuvan. Käytä avoimia kysymyksiä ja työpajojen alussa ratkaisukeskeisiä tulevaisuuteen suuntaavia kysymyksiä, kuten
    • Mitä haluan tänään tapahtuvan?
    • Mikä olisi järkevä lopputulos tästä keskustelusta?
  2. Jokaisella osallistujalla on 1 minuutti aikaa miettiä ensin itse mitä ajatuksia kysymyksistä herää.
  3. Sen jälkeen voidaan käydä parikeskusteluja 2 minuuttia ja tarvittaessa pienissä ryhmissä kolmas kierros vaikkapa 4 henkilöä ja 4 minuuttia.
  4. Kerää ajatuksia, teemoja tai vastauksia johonkin näkyvään, esim. fläpille, ruudulle tai yhteiseen digitaaliseen työtilaan.

Kaikista kokeneimmatkin fasilitaattorit palaavat samoihin toimiviin perusjuttuihin, joista tämä menetelmä on erinomainen esimerkki. Jos haluat vetäjänä vaihtelua tai tuoda ryhmälle jotain hieman erilaista tekemistä, Yksin-kaksin-kaikki -menetelmälle on hyviä vaihtoehtoja kuten Heimot, jossa keksitään ominaisuuksia tai asioita, joiden perusteella osallistujat etsiytyvät pienryhmiin tai pareittain keskustelemaan. Etänä se vierustoverin kanssa juttelu ei ole niin mutkatonta kuin lähitoteutuksissa, joten parit voidaan jakaa omiin virtuaalisiin kokoushuoneisiinsa keskustelemaan. Tai miksei voisi soittaa toiselle vaikka puhelimella!

Yksin-kaksin-kaikki ja 40 muuta fasilitoinnin menetelmää löydät Radikaalin fasilitoinnin ideapakasta. Pakka sopii fasilitoinnin perusteet tunteville, rohkeille kouluttajille, sekä kehittymiskykyisille ryhmänvetäjille ja projektipäälliköille. Radikaalin fasilitoinnin menetelmät tähtäävät täyttämään tavallisen fasilitoinnin jättämää tyhjiötä.

2 ajatusta kohteelle “Fasilitointi: Kerää mielipiteet ja ideat tasapuolisesti

  1. […] Edellisessä blogissa palattiin perusjuttujen ja tietyllä tapaa klassikkomenetelmien pariin. Tällä kertaa jatketaan samalla teemalla, eli mitä me voimme tehdä erityisesti lähitoteutuksissa? Mitkä mekanismit ovat käyttökelpoisimpia naamatusten ja mistä lähifasilitoinnissa hyödytään osallistujina eniten? […]

  2. […] tarttua, kun ollaan samassa tilassa ja läsnä.  Ideapakan kaksi edellistä blogia, menetelmistä yksin-kaksin-kaikki sekä pallotellaan, palaavat toisaalta fasilitoinnin perusteisiin ja toisaalta menetelmiin, jotka […]

Kommentointi on suljettu.