Ryhmäytyminen: Heimot

Isojen ryhmien kokoontuessa ryhmäytyminen on yhtä tärkeää kuin pienemmissäkin tiimeissä. Fasilitaattorin näkökulmasta isot ryhmät eivät välttämättä poikkea pienemmistä ryhmädynamiikan osalta, mutta tilaisuuteen kannattaa valmistautua etukäteen ottaen ryhmän koko huomioon. Fasilitointia valmistellessasi kannattaa varmistaa riittävän iso tila kokoontumiselle. Tilasta ja osallistujamäärästä… Lue lisää

Ryhmäytyminen: Kenestä on kyse?

Ryhmäytyminen on erityisen tärkeää uuden ryhmän aloittaessa yhteistyötä ja osallistujien vasta tutustuessa toisiinsa. Aloituksen lisäksi ryhmäytymistä on hyvä ylläpitää yhdessä työskentelyn kaikissa vaiheissa. Usein ryhmäytymistä voi fasilitoida sivutuotteena samalla kun käsitellään haluttua asiaa tai ongelmaa. Ryhmäytymisen menetelmille on paikkansa myös… Lue lisää

Ryhmäytyminen: Luokkakuva

Ryhmiä fasilitoidessa psykologinen turvallisuus ja ryhmätunteen luominen on yksi fasilitaattorin tärkeimmistä tehtävistä. Yhdessä tekemisessä ja ryhmäprosesseissa hyvä tapa lisätä psykologista turvallisuutta on tutustuttaa osallistujat toisiinsa. Kun tietää, millaiseen joukkoon kuuluu ja ketä muita siinä on, tekeminen lähtee aivan eri tavalla… Lue lisää

Fasilitointi: Sanoituksen tärkeys

Kirjoittanut Jani Turku Fasilitoinnin aloituksia ja niiden tärkeyttä käsiteltiin viime viikolla, tällä viikolla paino on sanoituksissa ja siinä, miten saadaan ihmiset tekemään yhdessä. Sanat ovat tärkeitä, niiden avulla rakennetaan todellisuutta ja jopa kokonaisia maailmoja. Sanojen avulla voimme luoda hyväksyvää ja… Lue lisää

Monipaikkainen tiimi: Roolien selkiyttäminen

Uuden tiimin kanssa tutustumiseen ja tiimiytymiseen kannattaa panostaa. Tutustumalla toisiin tiimiläisiin luodaan turvallista ilmapiiriä, jossa jokainen kokee olevansa osa tiimiä ja tietää oman roolinsa. Turvallisen ilmapiirin luomisella tullaan läheisemmiksi tiimiläisten kanssa sekä opitaan myös muiden roolit ja tullaan tutuksi jokaisen… Lue lisää