Kirjoitettu: 29.4.2022

Isojen ryhmien kokoontuessa ryhmäytyminen on yhtä tärkeää kuin pienemmissäkin tiimeissä. Fasilitaattorin näkökulmasta isot ryhmät eivät välttämättä poikkea pienemmistä ryhmädynamiikan osalta, mutta tilaisuuteen kannattaa valmistautua etukäteen ottaen ryhmän koko huomioon. Fasilitointia valmistellessasi kannattaa varmistaa riittävän iso tila kokoontumiselle. Tilasta ja osallistujamäärästä riippuen saatetaan tarvita äänentoistoa tai muita keinoja hiljentää isoja osallistujamääriä esimerkiksi äänimerkeillä. Etä- tai hybridikokoontumisessa varmista alustojen tekninen toimivuus ja osallistujien pääsy niihin.

Isojen ryhmien erityispiirteenä on myös massan hitaus. Nyrkkisääntö on, että mitä isompi ryhmä, sitä enemmän aikaa menee yksinkertaisinkiin asioihin. Monesti pitää uskaltaa tehdä vähemmän ja varata aikaa enemmän yhdelle tehtävälle, kuin mitä ehtisi pienempien ryhmien kanssa.

Ryhmäkoko vaikuttaa myös keskustelujen ohjaamiseen ja purkamiseen. Anna ryhmälle selkeän yksinkertaiset ohjeet ja rakenna aktiviteetit siten, että sinun tai koko ryhmän ei ole olennaista kuulla kaikkien osallistujien pohdintoja yhteisesti. Voit halutessasi rakentaa yhteisen muistitaulun sopivalle digialustalle, johon kaikki osallistujat tai pienryhmät voivat taltioida omat pohdintansa ja käydä tarkastelemassa muiden ajatuksia myös tilaisuuden jälkeen.

Pilko iso ryhmä pienempiin esimerkiksi Heimojen avulla:

Heimot

Menetelmässä tarkoituksena on saada ihmiset pieniin ryhmiin, kohtaamaan toisiaan ja keskustelemaan halutuista aiheista. Käytä heimoja tutustumiseen ja ryhmäytymiseen, energisointiin ja aktivointiin tai mahdollistamaan pienryhmäkeskusteluja. Etäversiossa valitse alustaksi sellainen, jossa ihmisten on mahdollista valita sopivat pienryhmät itse. Voit nimetä ryhmät sopivasti tai näyttää ryhmäjakoa omalta ruudultasi.

  1. Pyydä muodostamaan sopivankokoisia pienryhmiä, voit määritellä myös itse onko kyseessä parikeskustelu vai pienryhmät. Ryhmänmuodostuksen kriteerit voivat olla esim.:
    • Etsi ihminen, jolla on mahdollisimman samanlaiset kengät, samanpituiset hiukset tai samoja värejä yllään tai samanlaisia koruja.
    • Ryhmiä, joissa on vaikkapa kolme nenää, viisi jalkaa tai 11 sormea.
    • Yhtä kauan kokemusta yrityksestä tai alalta.
    • Samankaltaiset odotukset työpajasta tai seminaarista.
    • Jokainen laulaa nimen ensimmäistä vokaalia ja oma heimo löytyy laulamalla.
    • Jokainen pitää eläimen ääntä ja pyrkii löytämään saman eläinlajin luo.
  2. Kun ryhmät ovat muodostuneet, voit antaa niille keskustelunaiheen. Aiheena voi olla tutustuminen, odotukset, kokemukset tai mikä vaan, mikä tukee tilaisuuden tavoitetta.
  3. Toista kierroksia tarvittaessa, muutama toisto on yleensä hyvä, kun ihmisiä liikutetaan.

Jos haluat käyttää erikseen tunnisteita, voit valmistella ne etukäteen osallistujille (esimerkiksi värilaput, tarrat kahvimukiin tai rintamerkit), joiden perusteella osallistujien on määrä löytää oma heimonsa. Kuvissa voi olla hahmoja samasta aiheesta (supersankareita, hahmoja Harry Potterista, Pokémoneja yms.) tai erilaisia symboleja ja värejä.

Heimot sekä 40 muuta ryhmäytymisen menetelmää löydät Ryhmäytymisen Ideapakasta. Pakan menetelmät taipuvat erilaisten ja erikokoisten tiimien yhteistä tekemistä tukemaan. Voit käyttää pakkaa lähi-, etä- ja monipaikkaisten tiimien ryhmäytymiseen.