Kirjoitettu: 16.2.2018
Ideapakka on yhteistyössä kustantamo WSOY:n kanssa julkaissut Pekka Pohjakallion ja Saku Tuomisen Työkirjan kätevänä taskupakkana. Olemme innoissamme siitä, että Työkirjan tärpit on saatavilla nyt myös aina mukana kulkevassa muodossa.Työkirjan kirjoittaneet Saku ja Pekka ovat luovan johtamisen asiantuntijoita. Pekka on työskennellyt työelämän muotoilun parissa jo vuosia tavoitteenaan vähentää kuormitusta ja lisätä tuottavuutta. Pekan näkemyksen mukaan huippusuoritusten ytimessä on vastaus kysymyksiin kuka on ja mitä haluaa. Saku on asiantuntija itsensä johtamisessa ja luovuudessa. Saku kuvaa itseään idealistiksi ja haluaa auttaa muita ideoimaan ja toteuttamaan näitä ideoita.
Kysyimme Pekalta ja Sakulta Työkirja-pakan julkistamisen yhteydessä, miltä näyttää suomalainen työelämä vuonna 2018:
Pekka: ”Ehkä hieman yllättäen Työkirjan olemassaolon aikana monet haasteet ovat pysyneet samoina: työ on pirstaloitunutta, on kiire ja olemme väsyneitä. Hiljalleen on huomattu palautumisen tärkeyttä. Pienet asiat ovat edelleen avainroolissa muutoksen aikaan saamisessa.”
Saku: ”Vaikka perusoptimisti olenkin, tekisi mieli sanoa että yhtä tragikoomiselta kuin aiemminkin. Työelämä ei ole juurikaan muuttunut siitä, kun kirjoitimme kirjan. Haasteet ovat ennallaan. Esimerkiksi priorisointitaitomme ovat ihan liian vähäisiä. Emme ole laiskoja, mutta teemme liikaa kaikkea laadun kustannuksella.”
Seuraavaksi puhuimme työelämän muutoksista:
Pekka: ”Uskon, että samalla tavalla kuin tietotekniikan lisääntyessä, myös automatisaation myötä syntyy uusia tehtäviä samalla kun vanhoja katoaa. Pitää olla edelleen valmis oppimaan uutta. Toinen mielenkiintoinen ilmiö on yhä madaltuvat organisaatiot kuten Vincit ja Supercell. Matalissa organisaatioissa tekijät pääsevät kunniaan. Leadership as a service –tyyppiset mallit herättävät kiinnostusta.”
Saku: ”Hyvinvoinnista – sekä fyysisestä että psyykkisestä – ja työn merkityksellisyydestä puhutaan paljon enemmän kuin aiemmin. Vielä kun sen puheen saisi siirrettyä tekoihin. #metoo näkyy myös liike-elämän puolella, kuten pitääkin. Mielenkiintoista on myös pieni etätyön vastaliike – tuntuu siltä, että monet haluavat tehdä työtä työpaikalla, minkä ymmärrän ihan hyvin.”
Mietittiin myös porukalla sitä, mitkä Työkirjan menetelmistä ovat eniten käytössä:
”Varmaan eniten käytössä on Viikon vakiot -menetelmä. Toteutan sitä niin, että maanantai- ja perjantaiaamut ovat kotipäiviä, jolloin teen keskittymistä vaativaa työtä rauhassa. Mieli tekisi myös sanoa ’Lintsaa töistä’. Vaikka se tuntuisi vaikealta, niin tekee sen silti.”
– Pekka Pohjakallio, Hintsa Performance.”Pidän edelleen kovasti 4321 -mallista: 4 hyvää tuntia päivässä on jo paljon, 3 päiväkohtaista tavoitetta riittää, 2-portainen malli on hyvä tapa tyhjentää mieltä (tunnista asia joka vaivaa ja siirrä se kalenteriin) ja vain 1 iso, avoin asia mielessä kerrallaan. Tämä malli on minlla tavalla tai toisella käytössä joka päivä.
– Saku Tuominen, HundrED.”Minulle hyvässä työelämässä ei ole erikseen laatikoita ’työ’ ja ’vapaa-aika’, vaan hoidan asioita iloisesti sekaisin. Siksi pidän erittäin hyödyllisenä sitä että voin tehdä kotitunnin töissä ja tietenkin tarvittaessa myös toisinpäin.”
– Jani Turku, Ideapakka.
Kurkkaa työkirja Ideapakan verkkopuodissa.
1 ajatus kohteelle “Ideapakka <3 Työkirja”
Kommentointi on suljettu.
[…] julkaisimme Pekka Pohjakallion ja Saku Tuomisen Työkirjan Ideapakkana. Työkirja on erinomainen lisäys sekä Ideapakka-perheeseen että uudenlainen […]