Maailma täytyy saada valmiiksi kaksi kertaa vuodessa: jouluna ja juhannuksena. Joulun lähestyessä ollaan taas siinä tilanteessa, että töiden dead-linet häämöttävät ja silti jotenkin siinä samalla pitäisi rauhoittua joulunviettoon.

Juuri ennen lomia tekemättömät työt kiertävät kehää, projekteihin halutaan saada jonkinlainen päätepiste tai välietappi ja monilla on järjetön kiire. Tunnemme itsemme tehokkaiksi, kun pyrimme kiirehtimään asioita valmiiksi, mutta yhdistettynä jouluvalmisteluihin se tuottaa hurjan määrän stressiä. Joululoma tulee tarpeeseen.

Me Ideapakalla haluamme, että laskeudut rauhassa ja levollisesti ansaitsemallesi lomalle. Siksi pyysimme teitä jakamaan sosiaalisessa mediassa omat vinkit rauhalliseen jouluun aihetunnisteella #ideapakka tai lähettämään meille vinkkisi viestillä 15.12. klo 12 mennessä. Meitä inspiroineille ideoille lähetimme Mindfulness työssä -ideapakat.

Tällaisia vinkkejä rauhalliseen jouluun ja rennompaan joulun valmisteluun saimme:

“Älä höösää suotta, joulu ei kestä koko vuotta. Istahda hetkeksi, nauti tovi, avaa joululle ovi #ideapakka

“Tee lumilyhty. Pyörittele pallot hanskoilla karkeasti mielellään piemeässä ja hiljaisessa ympäristössä. Yksin. Viimeistele pallot paljain käsin. Tunne lumi ja kylmyys. Rakenna lyhty, laita kynttilä palamaan. Keskity liekkiin. Ota kuuma lasillinen glögiä tai teetä käsien väliin. Tunnustele lasin lämpöä ja seuraa lämmön virtaa sormista käsivarteen. Tuoksuttele juoman aromeja ja fiilistele tunnelmaa. Hyvää Joulun odotusta! ” – Laura

“Keskittyy olennaiseen valikoimalla ja karsimalla vähemmän olennaisia menoja. Olennaisia asioita ovat hetket läheisten kanssa ja jooga, vähemmän olennaisia kaikki ihanat joulukonsertit, joulutorit ja tapahtumat, joihin haluaisin mennä, mutta priorisoin edellämainittuihin.” – Virve

“Kun menee ruuhkaisaan ruokakauppaan pitkän ostoslistan kanssa, niin korviin soimaan Lumen Valo tai jotain muuta rauhoittavaa ja täysin ulkoisesta ympäristöstä poikkeavaa. Ja sitten pakottaa askelen hitaaksi ja hengityksen pitkäksi ja rauhalliseksi.” – Hanna

“Oma vinkkini: Kirjoita tyhjälle paperiarkille KAIKKI asiat mitä mielessä on, ilman järjestystä, yksittäisinä sanoina tai lauseina. Kun kaikki asiat on paperilla, siirrä paperi syrjään, ota mukava asento, sulje silmäsi ja anna ihanan levollisen ja tyhjän mielen levätä. Mitään ei siinä hetkessä tarvitse muistaa tai tehdä – kaikki on tallessa paperilla!” – Outi

Kiitos ihanista vinkeistänne ja oikein mukavaa ja rauhallista joulun odotusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *