Kirjoitettu: 13.6.2011

Ideakosken toimiston muuton yhteydessä löytyi syksyllä Ideapajojen materiaalien kuljettamiseen hankitun vedettävän matkalaukun takuukuitti. Matkalaukulla on 5 vuoden takuu, mutta sen pyörät ovat jo nyt kuluneet puhki. Pyörät eivät siis rikkoutuneet vaan muovirenkaat yksinkertaisesti  kuluivat puhki. Vein laukun takaisin tavarataloon ja muutaman viikon päästä maahantuoja soitti ja kysyi: Missä ja mitä matkalaukussa on kuljetettu? Vastaus oli selkeä:

Matkalaukkuun on pakattu tänä vuonna yli 1000 Ideapakkaa, joita on vedetty perässä Suomen kaduilla Oulussa, Raahessa, Kajaanissa, Kuopiossa, Vaasassa, Turussa, Jyväskylässä, Tampereella, Hämeenlinnassa, Riihimäellä, Raisiossa, Raumalla, Lahdessa, Uudessa kaupungissa, Kotkassa, Vantaalla, Espoossa, Helsingissä….

Kevään aikana toteuttiin 60 Ideapajaa ja samanlaista menoa jälleen luvassa ympäri Suomen elokuusta eteenpäin. Suosittuja Ideapajoja tänä vuonna ovat olleet:


Osallistava ja aktivoiva oppiminen
– Opetustyössä toimivat kokeilivat ja tutkivat aktivoivia ja osallistavia menetelmiä tukemaan oppimista. Vesopäivät toteuttiin yhteistyönä Kukkulurun Laura Aution kanssa.

Aktivoivat ja osallistajavat kokouskäytännöt 
 Organisaatiot tarkastelivat kriittisesti omaa kokouskulttuuriaan ja testasivat loivat uusia osallistavampia tapoja toimia yhdessä.

Ideakahvila, ideahiomo
– Ideahiomojen tuloksena oli joukko valikoituja ideoita jatkokehiyssuunitelmineen. Ideakahvilassa paneuduttiin ideoimaan, ideoiden arviointiin, valikointiin ja jatkokehittämiseen.


Alla tilastollista analyysia Ideapajoista (klikkaa nuolista kokoruudun kokoiseksi)


Esityksen kuvat toteutti: Tähti photography www.tomitahti.fi

Haluasitko teille oman aktivoivan Ideapajan? Nyt on hyvä aika ottaa yhteyttä:

Reetta Koski, ideoija & oivalluttaja
reetta@ideakoski.fi
050 370 3093