Kirjoitettu: 25.5.2016

Tiimin valmentamista et voi oppia kuin tekemällä – onnistumisten ja virheiden kautta.

Tiimiakatemiassa me pakan tekijät olemme valmentaneet kymmeniä tiimejä yhteensä 25 vuoden ajan. Olemme päässeet nauttimaan valmentamisesta tiimeissä, joista parhaimmillaan kehittyy oppimista rakastava ja jatkuvasti toimintaansa kehittävä itseohjautuva organismi. Valmentaminen tapahtuu usein hetkissä, joita ei voi suunnitella valmiiksi. Nuo hetket edellyttävät valmentajalta herkkää tilannetajua ja nopeaa reagointikykyä.

Tiimiakatemia_tekijät_3

Viimeksi Ideapakka lunasti paikkansa Kiinassa, jossa valmensimme tiimivalmentamisen menetelmiä isolle joukolle paikallisia opettajia. Kävi, kuten niin usein käy; ryhmä odottikin muuta mitä olimme tuottajan kanssa sopineet. Halusimme tarjota loistavan asiakaskokemuksen ja niin pistimme sisältöä isolla kädellä uusiksi. Illalla kokosimme tuttuja ja myös meille uusia menetelmiä pakasta ja istutimme ne suunniteltuun sisältöön. Lopputuloksena oli varsin kiitollinen ryhmä, joka arvosti nopeaa muutoskykyämme toteutuksen uudistamisessa.

Pakan teko oli hauska oppimisprojekti myös meille. Innostuimme ideasta tehdä pakka tiimivalmentamisesta ja nopeasti saimme ensimmäisen rungon aikaiseksi. Tarkalleen tämä tapahtui toukokuussa 2015 junamatkalla Frankfurtista Amsterdamiin. Kasasimme auki lempikirjoistamme, muistivihoistamme ja power pointeista käytetyimmät työkalumme yhteen. Omat ajatukset kirkastuivat siitä, mikä tiimivalmentamisessa tai menetelmässä on oikeasti tärkeää. Hauskoja hetkiä saimme keskusteluista, joissa huomasimme käytävämme samaa työkalua aivan eri tavoin ja toisaalta toisen lemppari ei ollut auennut yhtään – vasta keskustelun myötä löytyi näkökulma käyttämiseen. Samalla opimme toisiltamme hurjan määrän sovellustapoja tutuista menetelmistä.  Kaikki pakan menetelmät ovat varmasti moneen kertaan kokeiltuja – onnistuen ja epäonnistuen. Harva projekti on ollut näin hauska ja yllättävän kivuton. Iso kiitos Janille, joka on myös saanut meidän ajattelua ohjattua raiteilleen ja lempeästi ohjannut kohti fyysistä tuotetta.

Meille on sydämen asia, että tiimivalmentamisen Ideapakka tuottaa hyötyä. Se on kokeneelle tiimivalmentajalle tai fasilitoijalle käteen istuva muistikirja, joka pelkällä vilkaisulla palauttaa mieliin ideoita miten tämä porukka voisi oivaltaa tilanteesta enemmän osallistavilla menetelmillä. Kokemattomalle valmentajalle se tarjoaa helposti ymmärrettävän ohjeen, miten tarjota ryhmälle uutta näkökulmaa opittavaan asiaan. Pakka sisältää 50 meidän käytetyintä menetelmää tiimien kehittämiseen ja johtamiseen, myynnin ja asiakkuuksien tehostamiseen sekä sinun itsesi johtamiseen. Kaikki on testattu, sovellettu ja hyväksi havaittu.

Kokeile rohkeasti, onnistu ja epäonnistu! Ja jos ehdit ja innostut, niin jaa toki kokemuksesi kanssamme!

Ulla, Riikka ja Essi.