Kirjoitettu: 10.5.2013
”Kokouksessa on niin paljon asiaa, että meillä ei ole aikaa tauoille.”
”Mehän olisimme ehtineet paljon enemmän, jos olisimme jättänee tauot väliin.”
Tuntuuko sinusta joskus, että monen tunnin kokouksessa ei ole aikaa tauoille, mutta toisaalta koulutuspäivät ovat täynnä taukoja? Kokouksissa taukojen merkitys aliarvioidaan usein. Tauot myös unohdetaan usein, ja toisinaan kuulee jopa neljän tunnin yhtämittaisista kokouksista. Kahden tunnin jälkeen keskittymiskyky on jo heikentynyt huomattavasti.
Paljastan teille salaisuuden: Itse käytän taukoja pedagogisena keinona. Ennen taukoa esitän osallistujille jonkin provosoivan väitteen esimerkiksi:
”Kaikki Ideapakan menetelmät toimivat missä tahansa tilanteessa, jos vain osaa soveltaa.”
Tauolta palattua kaikilla on näkemys, miksi ja missä menetelmiä ei voi soveltaa. Kun osallistujat menevät tauolle, he ikäänkuin ”vapautuvat” koulutus- tai kokoustilanteesta ja ryhtyvät usein käsittelemään samaa asiaa omakohtaisemmin ja vapaammin. Kun osallistujat palaavat tauolta, on heillä usein paljon kriittisempiä ja omakohtaisempia ja pidemmälle vietyjä näkemyksiä. Parhaimmat ideat syntyvät usein taukojen aikana. Pitämällä taukoja saat heti tietoosi myös niin sanotut käytäväpuheet.
Nykyisin aikuisten on voi olla vaikea olla irti mobiililaitteistaan. Kiirellisiin meileihin on pakko päästä vastaamaan heti. Tällöin myös on hyvä sopia yhdessä, että meilit pääsee tarkistaa tunnin välein.
Aikatauluta taukojen alkamis- ja päättymisajat, mutta älä anna osallistujien lähteä omille teilleen.