Kirjoitettu: 29.4.2012

Ideapakka nykyisessä formaatissaan tuli ulos reilu kaksi vuotta sitten. Tuolloin oli helppo vastata kysymykseen ”Mikä ihmeen Ideapakka?” Ideapakkoja on nykyään useita, mutta kaikkien pakkojen idea edelleen sama: tarjota ideoita oivalluttamiseen ja ideointiin. Jokainen Ideapakan ideakortti kuvailee yhden menetelmän.  Ideakortit on jaoteltu värein eri käyttötarkoituksen mukaan.

Pakoittain ideoita oivalluttamiseen.

Yhteensä eri Ideapakkoja on painettu noin 5000 kappaletta. Ideapakat ovat levinneet Ideapajojen kautta, mutta reilun vuoden ajan Ideapakan on voinut hankkia myös verkkopuodista. Ideapakka on Ideakosken rekisteröimä tuotemerkki. Ideapakkojen sisältöjä on tuotettu yhteistyökumppaneiden kanssa.

Ensimmäinen Ideapakka
Julkaistiin 2/2010. Sisällön on tuottanut Reetta Koski.
Mikä? 
50 menetelmää ryhmän toiminnan aktivoimiseen. 
Mitä? 
Pääosin ryhmätyömenetelmiä, ideoita myös tutustumiseen ja ryhmäytymiseen. Esim. minuuttikierros, PowerPoint-karaoke, autiosaari..

Kenelle? 
Kouluttajille, opettajille, ryhmänohjaajille, projektipäälliköille
Milloin? 
Koulutuksiin, projektityöskentelyyn, työpajoihin, henkilöstöpäiviin

Ideapakka – Virikekortit
Julkaistiin 8/2011. Sisällön on tuottanut kouluttaja Marianne Hemminki. Lue Mariannen haastattelu.
Mikä? 
30 leikkimielistä ideaa ryhmän toiminnan virittämiseen. 
Mitä? 
Esim. Valehtelijat koolla, Mafioso, Nimilappumysteeri
Kenelle? 
Kouluttajille, opettajille, ryhmänohjaajille, nuorisotyöntekijöille
Milloin? 
Koulutuksiin, työpajoihin, henkilöstöpäiviin

 

Ideapakka – Coaching
Julkaistiin 4/2012. Sisällön on tuottanut opinto-ohjaaja ja elämäntaidon valmentaja Marjaana Herlevi-Turunen (Urataival). Lue Marjaanan haastattelu.
Mikä? 
50 menetelmää kahdenvälisiin valmennustilanteisiin. 
Mitä? 
Esim. kirje tulevaisuuteen, ajankäytön nelikenttä
Kenelle? 
Coacheille, valmentajille, mentoreille, työnohjaajille, opoille
Milloin? 
Tavoitteiden asettamiseen, motivointiin, ajankäytön hallintaan, päätöksentekoon ja voimavarojen esiin tuomiseen.

Ideapakka – Fasilitointi/ Ideointi
Julkaistiin 5/2012. Sisältöä on tuottanut Terhi Mäkiniemi, Marjo Huhtala, Reetta Koski.
Mikä? 
50 menetelmää ideointiin.
Mitä? 
Esim. ideointitekniikat, ideoiden arvioiminen ja jatkokehittäminen
Kenelle? 
Projektipäälliköille, tuotekehittäjille
Milloin? 
Työpajoihin, ideointipalavereihin, tuotekehitykseen, prosessin johtamiseen..


Ideapakan kuvakortit
Julkaistaan 5/2012. Kuvakorttien valokuvat ovat pääosin Tomin Tähden ottamia.
Mikä? 
52 korttia,joiden etupuolella on kuvia Suomen luonnosta. Korttien kääntöpuolella on adjektiiveja.
Mitä? 
Kauniita valokuvia & adjektiiveja
Kenelle? 
Kaikille menetelmiä hyödyntäville
Milloin? 
Esittäytymiseen, tutustumiseen, ideointiin, tarinankerrontaan, tunnetilojen kartoittamisen..

Lapsille

Heti ensimmäisen Ideapakan ilmestyttyä lapset vaativat omaa Ideapakkaansa. Pihaleikkien Ideapakka on painettu muoville ja materiaali kuralammikot ja lumihanget.

Lasten Ideapakkaa voi seurata Facebookissa www.fb.com/pihaleikit. Lasten ideapakalla on myös oma blogi www.pihaleikit.com

 

Ideapakka – Pihaleikit
Julkaistiin 12/2011. Sisällön on tuottanut Marjo Huhtala. Kuvitukset on tehnyt Emmi Jormalainen
Mikä? 
30 perinteistä pihaleikkiä. 
Mitä? 
Esim. 10 tikkua laudalla, nurkka-jussi, peili..
Kenelle? 
Leikki-ikäisille lapsille, lastentarhan opettajille..
Milloin? 
Välitunneille, kerhoihin, pihaleikkeihin. Materiaali on vedenkestävä.

 

Ideapakka Plan -Kaikenmaailman leikit 
Julkaistaan 8/2012. Sisältöa tuottaa Planin yhteyshenkilöt, Mikko Cantell sekä Reetta Koski. Kuvitukset tekee Emmi Jormalainen
Mikä? 
30 leikkiä ympäri maailmaa
Mitä? 
Leikkejä ympäri maailmaa..
Kenelle? 
Opettajille, lapsille..
Milloin? 
Globaalikasvatuksen tueksi

Englanninkielisenä

Ideapakkaa kysytään silloin tällöin myös muilla kielillä. Ainoastaan perus-Ideapakka sekä suomalaiset perinteiset pihaleikit on käännetty englanninkielelle ja Ideapakka on käännetty englanniksi muotoon IdeaDeck. Näitä Ideapakkoja on painettu n. 500 kappaletta.

Englanninkielisenä Ideapakkaa voi seurata Facebookissa www.fb.com/ideadeck tai blogissa www.ideapakka.com





Organisaatiolle räätälöidyt Ideapakat


Mm. Ylelle ja Turun AKM:lle on räätälöity omat Ideapakat