Kirjoitettu: 7.3.2012

Olen koulutukseltani FM, jolla on historian ja yhteiskuntaopin opettajan pätevyys. Hurahdin aikanaan sen verran railakkaasti digi- ja verkkoasioihin, että opiskelin aimo annoksen myös tietojenkäsittelytiedettä ja koulutusteknologiaa. Olenkin tehnyt työurani aikana monenlaista verkkokoulutukseen liittyvää, mutta perinteisempääkin koulutus- ja opetustaustaa on monenlaisista instansseista. Bloggailen säännöllisen epäsäännöllisesti oppimisesta digi- ja sometwistillä blogissani http://jotainopittavaa.blogspot.com.

Tällä hetkellä toimin Markkinointi-instituutissa erilaisissa kehittämistehtävissä pedagogin nimikkeellä. Kiinnostava osa työtäni on tarjoata kouluttajaverkostollemme eväitä ja lisävirtaa tehdä työtään entistä paremmin. Houstaan Facebookissa kouluttajiemme ja sellaiseksi haluavien Lataamo -foorumia. Viime syksynä latailtiin myös livenä, kun Reetta vieraili innostamassa menetelmärepertuaarin laajentamiseen. Koulutuksen täytyy motivoida oppimaan ja vaikuttaa. Sopivilla ja toimivilla menetelmillä on siinä iso merkitys.

Olen itse Ideapakan tyytyväinen omistaja. Plaraan ideapakkaa sekä projektinvetäjän että kouluttajan roolissa. Mahtavaa, että menetelmät kulkevat kompaktisti paikasta toiseen! Ideapakasta bongasin mm. ”Postikortin”, jota soveltamalla syntyi näkyvä, työssäoppimisesta muistuttaja varsin monelle ilmoitustaululle. ”Learning Cafe” on kivan rento, mutta sopivan organisoitunut tapa työstää isommalla porukalla useita eri teemoja. ”Arvojanaa” kiehtoisi joskus kokeilla sovellettuna versiona myös oppimistavoitteiden visualisoimisessa. Koulutuksen alussa osallistuja voisi asettaa oppimistavoitteensa post it -lapulla oikeaan kohtaan noviisi-konkari janaa ja koulutuksen päätteeksi janalle palataan pohtimaan päästiinkö post it -lapulle saakka.