Screen Shot 2015-04-29 at 17.55.36Ideapakan toimintafilosofiaan on aina kuulunut hyvän tekeminen. Pihaleikkien pakan “äidit” Reetta Koski ja Marjo Huhtala kehittivät vuonna 2010 lasten leikkipakan viemään yhdessä liikkumisen, ulkonaolemisen ja perinteisten leikkien ilosanomaa kaikille halukkaille. Sittemmin se on ehtinyt mm. auttaa Uuden lastensairaalan synnyssä. Lasten Ideapakan mukana tulee Ideapussi, jonka tuotto ohjautuu kokonaisuudessaan Nicaragualaisille naisyrittäjille.

Pihapelipäivän ulkoleikit on Ideapakka, joka sisältää 30 erilaista leikkiä. Pakan voi ottaa mukaan ulos, sillä se on valmistettu säänkestävästä materiaalista, kestää kastumisen ja on helppo puhdistaa. Pakka kestää leikistä toiseen ja säilyttää arvonsa.

Pihapelipäivä on liikunnallinen popup -päivä, jossa korostetaan pelailun ja leikin hauskuutta ja yhteisöllisyyttä ja sen avulla on tarkoitus aktivoida ihmisiä viettämään vapaa-aikaansa yhdessä. Pihapelipäivä on aina helatorstaina ja tapaninpäivänä, jolloin useilla ihmisillä on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä perheen, ystävien ja esimerkiksi naapureiden kesken.

Pihapelipäivien tavoitteena on saada ihmiset innostumaan pelailusta, saada siitä mukavia kokemuksia ja sen kautta tuoda ne osaksi joka päiväistä  arkea.

vilinVili Nurmi on mies pihapelipäivän takana. Työkseen urheilumarkkinointia ja -johtamista opettava, tutkiva ja kehittävä lehtori sai idean pihapelipäivästä vajaa kaksi vuotta sitten. Vilin halu viestiä liikunnasta hauskuuden ja yhteisöllisyyden avulla on saanut paljon huomiota ja innostanut lukuisia ihmisiä ja organisaatioita mukaan viemään pihapelien ja -leikkien ilosanomaa eteenpäin.

Pihapelipäivän Ideapakan  tuotto ohjataan lasten ulkoleikkien edistämiseen ja ostetaan sopivaan kohteeseen materiaaleja ja välineitä. Onko sinulla mielessä sopiva kohde, ehdota meille?

Pihapelipäivä Facebookissa – Pihapelipäivä Twitterissä

Pihapelipäivän Ideapakka ennakkotilattavissa verkkopuodista, toimitukset viikolla 19.

Kysy lisää Pihapelipäivästä: Vili Nurmi, vili.nurmi@haaga-helia.fi, p. 050-910 6477.
Lisätiedot Ideapakasta: Jani Turku, jani@ideapakka.fi, p. 045-2772772.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *