Kirjoitettu: 5.3.2013

Blogaajana
Reetta Koski

Erehdyin kerran kertomaan toisen tarinaa omanani. Jäin ansaitusti heti kiinni ja sain yhdeltä henkilöltä rajua kritiikkiä. Otin opikseni enkä ole tehnyt vastaavaa virhettä toisten. Erehdyin kerran kopiomaan  mielenkiintoiset johtopäätelmät eräästä tutkimuksesta toisen materiaalista. Tulokset kyseenalaistettiin. Tutkin vasta sen jälkeen alkuperäisiä lähteitä ja huomasin, että mutka oli mennyt pahasti suoraksi. Nykyisin tarkistan aina tarkemmin lähteet.

Olen aidosti kiitollinen näille kriitikoille.

Organisaatiossa helpoimpina ihmisinä pidetään positiivisesti ehdotuksiin suhtautuvia. Itsekin tunnustan olevan joo-ja-nainen. Kouluttajana pääsen helpoimmalla, kun osallistujat “ostavat” kaikki minun sisältön kritiikittömästi. Kerran erään ideapajan tilannut henkilö tuli pyytämään minulta tilaisuuden jälkeen anteeksi, että ryhmässä eräs henkilö kyseenalaisti ja esitti (asiallisesti ja rakentavasti) eriäviä näkemyksiä koulutukseni sisältöjä kohtaan. Hämmästyin kovasti, sillä mielestäni olin saanut aikaan syväsuuntautuneen oppimisen kannalta arvokasta argumentointia. Jos ryhmässä ei olisi olisi ollut kyseenalaistajaa, oppiminen voi jäädä pintatasoiseksi, eikä todellista pohdintaa ja henkilökohtaisia merkityksiä olisi syntynyt. Kyseenalaistaja ryhmässä on oppimisen kannalta rikkaus.

Reilu viisi vuotta sitten olin mukana valitsemassa virtuaalista oppismisympäristöä organisaatiolle. Kukaan ei uskaltanut ottaa esille valintaan liittyviä uhkakuvia, koska emme halunneet rikkoa kivaa yhteishenkeä. Yhdellä henkilöllä oli vahva tunneside järjestelmän toimittajaan ja hän itse oli sokea omalle hehkutukselleen, jonka me muut ostimme varauksetta. Teimme typerän konsensuspäätöksen, sillä kaikki varoivat toisten mielen pahoittamista.

Muutokset koetaan usein pelottavina, eikä vallitsevaa tilannetta siksi haluta muuttaa. Toisaalta me muutosaktivistit erehdymme usein pitämään muutosta ja uusia juttuja itseisarvona. Meillä olisi liikaa jatkuvaa sinkoilua, jos joukossa ei olisi liikkeitä tasoittavia kyseenalaistajia. Silloin me muutosintoilijat toteuttaisimme epäkypsiä ja jopa radikaaleja uudistuksia, joiden puutteet olisi voitu korjata jo ennen testausta.

Yhtäkäään kuulentoa ei olisi tehty, jos niitä ei olisi suunniteltu epäilyksen kautta. Muutosvastarinta ei ole aina primitiivireaktio, vaan perustuu usein rationaaliseen analysointiin.

Epäily on psyykeen selviytymiskeino. On luontevaa valmistautua mahdollisiin epäonnistumisiin, kyseenalaistamalla asia. Tämä estää meitä turhautumasta, jos ja kun epäonnistumisia tulee.

Usein pelkäämme epäilyksiä esittävän ikävän ihmistyypin mainetta. Tästä syystä krittiikkiä ei uskalleta sanoa, silloinkaan, kun olisi syytä. Epäilijät leimataan turhan usein vaikeiksi ihmisiksi, vastarannankiiskeiksi, keppihyypiöiksi tai jopa kiusaajiksi. Toki on olemassa joka asiaan poikkiteloin asettuva oppositio, jonka perusstrategiana on vastustaa kaikkea vain ihan periaatteesta (tai vain tehdä kiusaa). Tämän pienen vähemmistön takia ei pidä kitkeä pois kaikkea kritiikkiä.

Vielä pahempi on tilanne, jossa kukaan ei näe ja sano ääneen, että keisarilla ei ole uusia vaatteita.

Rakastu kritiikkiin!

Miten luoda kyseenalaistamista salliva kulttuuri, joka ei kuitenkaan toimi latistuksen mankelina uusille ideoille?

Ensinnäkin tulee erottaa, että ihmistä ei kyseenalaisteta, vaan asia. Kritiikkiin pitäisikin aina kohdistaa selkeästi asiaan, ei koskaan ehdotuksen esittäjän persoonaan. Kritiikin kautta saadaan paljon hiljaista tietoa. Tätä pitäisi korostaa enemmän mahdollisuutena.

Kyseenalaistajat eivät ole pahuuttaan negatiivisia, vaan itseasiassa he kantavat usein vastuuta yhteisöstä. He ovat niitä, jotka haluavat välttää vakavat virheet ja ovat siksi valmiita tekemään ennakoivaa työtä yhteisön hyväksi. Olisi huomattavasti helpompaa olla kerjäämättä itselleen vaikeuksia ja huonoa mainetta, siinä kohdassa kun muu yhteisö haluaisi painaa kaasua innostushurmiossa.

On olemassa useita menetelmiä, joilla koko ryhmä saa kyseenalaistaa, maalata uhkakuvia ja kritisoida asiaa leimautumattana narisijaksi tai latistajaksi. Tässä blogissa aiemmin on esitelty Ideapakan menetelmistä mm SWOT, Walt Disney ja kuusi hattua.

Rakastu kritiikkiin – suuret aplodit kertovat usein taantumuksesta.

P.S. Tunnetko jo improvisaatiosta tutun “Joo-ja“-menetelmän, joka toimii erityisesti silloin kun ei ole kritiikin aika!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *