Ideaperjantai: Tunnista retoriikan kehät

Kirjoittanut Katleena Kortesuo Jos haaveilit siitä, että ihmiset olisivat tasa-arvoisia, minulla on huonoja uutisia: haaveesi ei valitettavasti toimi kriisiviestinnässä. Onneksi olemme tasaveroisia oikeuden edessä ja ihmisarvoltamme, mutta me emme ikävä kyllä ole tasaveroisia viestintätilanteissa. Käytännössä ihmisen rooli ja suhde julkisuuteen… Lue lisää

Ideaperjantai: Kirjoita siitä, mitä näet

Tänään Perjantai-idea tulee Veeran valikoimana Tekstintuottamisen Tehopakasta. Ideana on kirjoittaa siitä, mitä näkee.    Tyhjän paperin kammo tai writer’s block iskee itse kullekin työssään tekstiä työstävälle aika ajoin. Tekstiä pitäisi saada aikaiseksi, mutta alkuun ei pääse millään. Erityisesti silloin, kun deadlinet lähestyy,… Lue lisää

Ideaperjantai: Pihapelipäivä on joka päivä!

Virallista Pihapelipäivää vietettiin torstaina 25. toukokuuta. Pihapelipäivän ideana on innostaa lapsia, nuoria ja aikuisiakin liikkumaan ja pelaamaan ulkona. Kurkistimme Pihapelipäivän Instagram-kuvasatoon. Moni oli innostunut liikkumaan, sekä jakamaan päivästään kuvia #pihapelipäivä -tunnisteella!

Ideaperjantai: Kuka pelkää jäämiestä?

Pihapelipäivää vietetään taas 25. toukokuuta. Pihapelipäivän ideana on innostaa lapsia ja nuoria liikkumaan ja pelaamaan ulkona. Ideapakka-perheeseen kuuluukin myös lasten Pihapelipäivä-pakka.       ”Me pelattiin lapsena tätä versiona ’kuka pelkää mustaa miestä’ ja kyllähän se välillä aina nostaa päätään… Lue lisää

Ideaperjantai: Leikitään kirkonrottaa!

Pihapelipäivää vietetään taas 25. toukokuuta. Pihapelipäivän ideana on innostaa lapsia ja nuoria liikkumaan ja pelaamaan ulkona. Ideapakka-perheeseen kuuluukin myös lasten Pihapelipäivä-pakka.   ”Lapsena parasta oli kirkonrotan pelaaminen pihakavereiden kanssa. Erityisesti kesäisin saimme lukuisat kesäpäivät kulumaan kirkonrotan parissa. Saatoimme pelata aamusta… Lue lisää

Ideaperjantai: Luo tilaa ajattelulle

Työelämä on kiireistä ja erityisesti esimies on usein kovan paineen alla. Samalla meidän pitäisi jatkuvasti kehittää työtä ja miettiä, miten asioita voidaan tehdä fiksummin. Uusiutuminen, asioiden parantaminen ja tärkeiden muutosten onnistunut toteuttaminen edellyttävät kuitenkin ajattelua. Kuinka usein kuitenkaan varaamme aikaa… Lue lisää

Ideaperjantai: Avoimuus

Avoimuutta korostetaan hyvässä johtamisessa. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, ja miten sitä voi lähteä lisäämään omassa tiimissä? Avoimuus on sitä, että asioista uskalletaan puhua ilman pelkoa siitä, että omat mielipiteet ja näkemykset leimataan vääriksi tai tyhmiksi. Avoimuus on myös hyvää vuorovaikutusta… Lue lisää

Ideaperjantai: Omien tunteiden käsittely esimiestyössä

Esimiehenä tulee vastaan tilanteita, joissa omat tunteet vellovat ja silti pitäisi osata toimia ammattimaisesti ja tehdä objektiivisia ratkaisuja. Joskus tunteet syntyvät työpaikalla tapahtuneista tilanteista ja kohtaamisista, joskus tuomme tunnetiloja kotoa töihin.   Olipa tunteiden alkuperä ja aiheuttaja mikä tahansa, esimiehelle… Lue lisää

Ideaperjantai: Hankalat tilanteet

Esimiestyössä tulee vastaan erilaisia tilanteita. Kaikki tilanteet eivät ole mukavia. Usein hankalilta tuntuvissa tilanteissa tuntuu parhaalta ratkaisulta sivuuttaa asia ja odotella, että se korjaantuu itsestään. Valitettavasti asiat hyvin harvoin ratkeavat näin kivuttomasti. Hankalat tilanteet tuleekin käsitellä heti, kun ne ilmaantuvat…. Lue lisää

Ideaperjantai: Tulevaisuusroadmap

  Palvelumuotoilussa tarvitaan hyvää projektinhallintaa. Usein käy niin, että kehittettävästä palvelusta tunnistetaan paljon erilaisia kehittämiskohteita ja parannusmahdollisuuksia. Kaikkiin ei voi tarttua kerralla, vaan tekemiset pitää aikatauluttaa ja laittaa järkevään järjestykseen. Tulevaisuusroadmapin avulla kokonaisuutta on helpompi hahmottaa. Roadmap visualisoi tarvittavaa aikaa… Lue lisää

Ideaperjantai: Service Blueprint

Palvelumuotoilussa pyritään ymmärtämään millaisena prosessina palvelu näyttäytyy palvelun käyttäjälle ja millainen kokemus siitä muodostuu. Kun prosessi eri kosketuspisteineen on visualisoitu, sitä on helpompi kehittää ja parantaa. Visualisoinnin avulla voidaan tehokkaammin pureutua siihen mitkä kohtaamispisteet toimivat nyt hyvin asiakkaiden näkökulmasta ja… Lue lisää

Ideaperjantai: Tulevaisuuden otsikot

Niin palvelumuotoilussa, kuin kaikessa kehittämisessä tehdään abstraktista konkreettista. Kun suunnitellaan ja kehitetään aineettomia kokemuksia, niille täytyy antaa jokin muoto kehitystyön avuksi. Tulevaisuuden otsikot on yksi tapa hahmottaa vasta idean tasolla olevaa palvelukonseptia ja viestiä siitä. Menetelmän avulla tiimi pääsee pohtimaan… Lue lisää

Ideaperjantai: Luotaimet

Palvelumuotoilun avulla voit kehittää ihan uutta tai parantaa olemassaolevia palveluja. Kummassakin tapauksessa sinun täytyy ymmärtää palvelunkäyttäjää mahdollisimman syvällisesti. Mitä hän oikeastaan haluaa saada aikaan ja mitä hän arvostaa. Jos asiakasymmärrys uupuu, saatat ratkoa ihan vääriä ongelmia. Voit hankkia ymmärrystä monella… Lue lisää

Ideaperjantai: Eroon ennakko-oletuksista

Palvelumuotoilun Ideapakka tarjoaa systemaattisen prosessin ja laajan kirjon menetelmiä kehittämistyöhön. Prosessi pakassa on nelivaiheinen, joista ensimmäinen on Kartoita ja ymmärrä. Tässä vaiheessa valmistaudutaan selvitettävän ilmiön tarkasteluun. Kartoita ja ymmärrä -vaiheessa korostuu syvällinen asiakas- ja toimintaympäristöymmärryksen hankkiminen. Yksi tapa saada tiimi… Lue lisää

Ideaperjantai: Ensivaikutelma

Työpaja alkaa, osallistujat parveilevat turvallisesti kahvitarjoilun ääressä tai älypuhelintensa takana. Kohta pitäisi rohkeasti uskaltaen lähteä tekemään yhdessä, ja luomaan jotain uutta. Tuntuuko tilanne tutulta? Kun osallistujat eivät tunne toisiaan, on fasilitaattorilla hyvä olla työkalupakissa erilaisia tutustumiseen tähtääviä menetelmiä. Parhaat niistä… Lue lisää

Ideaperjantai: Fiilismittari

Palaveriin, kokoukseen tai työpajaan tullaan usein hyvin erilaisella pohjaotteella. Osa tulee kiireellä edellisestä paikasta ja pää saattaa olla kaaoksessa, kun taas osalla on ollut rauhallinen aamu ja olo on hyvinkin zen. Yksi tapa tehdä näkyväksi, missä mennään ja mitä ihmisille… Lue lisää

Ideaperjantai: Minuuttikierros

Jos hieman kärjistää, meitä on työelämässä introverttejä, jotka miettivät tarkkaan, mitä sanovat. Ja toisaalta on ekstroverttejä, jotka puhuvat ääneen, jotta tietäisivät itsekin, mitä ajattelevat.  Äänekäs ja vahva mielipide saa usein isomman painoarvon, jolloin arempien tai introverttien arvokas tieto jää liian helposti hyödyntämättä… Lue lisää

Ideaperjantai: Tee kalenteriisi tilaa

Tammikuun viimeisenä perjantaina on hyvä hetki tarkastella uudenvuoden lupauksia. Onko työskentely tavoitteen toteutumiseksi jatkunut tasaisesti vai tuntuuko, ettei aikaa löydy rutiinien muutokseen? Listaa paperille tavoitteet, tai asiat, jotka kaipaavat elämässäsi lisähuomiota. Tavoite voi olla esim. liikkua enemmän, rentoutusharjoitusten tekeminen, tai kumppanin kanssa… Lue lisää

Ideaperjantai: 10 minuuttia riittää

Kun haluat auttaa kaveria ratkaisemaan ongelman, jo 10 minuuttia voi riittää – lyhyt ratkaisukeskeinen keskustelu voi auttaa ottamaan olennaiset askeleet kohti ratkaisua. Kuvitellaan, että sinulla on ongelma. Ajatuksesi kiertävät kehää ja ajattelu on lukossa. Saatko konkretisoitua haasteen muotoon: “Haluaisin… ,… Lue lisää

Ideaperjantai: Kysy innostavia kysymyksiä!

Kysymyksiä on monenlaisia, niillä haetaan lisää tietoa tai vaikkapa haetaan uusia ideoita ja uudenlaista ajattelua. Ns. suljetuissa kysymyksissä vastaus on kyllä tai ei ja turvallisuuden vuoksi voi aina vastata ei. Parempi versio on avoimet kysymykset, joihin vastatessaan kohde joutuu tiivistämään, ajattelemaan… Lue lisää